Loukutus on helppoa. Se vaatii vain hiukan suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä.
Sijoita loukku mahdollisimman lähelle kissan kulkureittiä tai ruokailualuetta. Aseta loukun pohjalle kangas, jossa on kissasi tuoksua.
Kesällä varmista, että loukku ei altistu suoralle auringonvalolle missään päivän vaiheessa. Jos kissan kulkureitti tai ruokailupaikka ei ole loukun välittömässä läheisyydessä, luo hajujälki loukulle.
Hanki loukkuvahdiksi sovelluksella ohjattava riistakamera, joka lähettää kuvia. Monet ovat hankkineet niitä eri käyttötarkoituksiin ja ovat valmiita lainaamaan kameraansa, esimerkiksi lemmikin loukuttamiseen. Kysy lainakameraa alueesi Facebook-ryhmistä, sekä karkurit tai Eläinten pelastusrinki. Loukkuvahti, joka lähettää tekstiviestin loukun laukeamisesta, on myös hyödyllinen, mutta riistakamera on suositeltava. Jos aiot ostaa, Burrel tai Uovision ovat lähes parhaita, ja erityisesti ne mallit, jotka ovat sovelluksella etänä ohjattavissa.
Jos et voi valvoa loukkua etänä riistakameralla, tarkista loukku useita kertoja päivässä.
Jatka loukutusta noin viikon ajan viimeisestä havainnosta. Usein kissa ilmestyy näkyviin 6-7 päivän kuluttua. Jos mahdollista, jatka loukutusta pidempään. Viikon jälkeen kannattaa keskittyä erityisesti ilmoitusalueen laajentamiseen. Jos kissa ei ole saanut ruokaa loukutuspaikassa, sillä ei ole syytä palata. Ulkona kissan elämä koostuu jatkuvasta ruoan etsinnästä ja vaarojen välttelystä.
Oletko jo allekirjoittanut kansalaisaloitteen, kissojen turvallisemman elämän puolesta? Klikkaa ja katso yläosan ”Kansalaisaloite” linkistä.
Talvisella ja sateisella säällä on suositeltavaa käyttää vaneriloukkua. Kesäisin verkkoloukku on parempi vaihtoehto. Jos kissa on aiemmin loukutettu esimerkiksi verkkoloukulla, on turvallisempaa käyttää vaneriloukkua. Jos kissa on loukutettu vaneriloukulla, voit käyttää sitä uudelleen, erityisesti jos asetat loukun oksien alle ja peität pohjaa hieman hiekalla tai lehdillä.
Käytettäessä verkkoloukkua, valitse malli, jossa on oven lukitus hakasilla. Jos ovi voi avautua painettaessa edes hieman, kissa voi paniikissa yrittää avata sitä kuonollaan ja vahingoittaa itseään.
Kissanpentujen loukuttamiseen tulee käyttää ainoastaan pieneläimille tarkoitettua loukkua. Pennut liikkuvat usein ryhmässä, ja jos perässä tuleva pentu jää nopeasti sulkeutuvan vaneri- tai verkkoloukun oven alle, sen selviytymismahdollisuudet ovat vähäiset.
Kissat kulkevat lähellä seiniä, aitoja tai pensasrivejä. Loukun asettaminen esimerkiksi puun oksien alle on suotavaa, sillä oksat tarjoavat suojaa suoralta auringonvalolta ja sateelta. Huomio, että hajujäljet täytyy pystyä tekemään turvallisesti kissan kulkureitille. Vältä loukun sijoittamista tien vieressä olevan pensasaidan viereen. Vältä myös paikkaa, johon on suora näköyhteys ohikulkevilta, kaikki eivät kohtele eläimiä hyvin. Loukkua ei tulisi siirtää loukutuksen aikana, vaan kissa totutetaan hajujälkiä seuraamalla loukulle. Valitse loukun paikka huolellisesti. Jos loukku siirretään ja hajujäljet on vedettävä uudelleen, vanhat hajujäljet voivat johtaa kissan harhaan tai pahimmassa tapauksessa ristiriitaiset hajujäljet ennen loukkua saattavat saada kissan lopettamaan seuraamisen.
Peitä loukku ylhäältä vedenpitävällä suojalla, kuten 2,49€ hintaisella suojapeitteellä.
Loukun pohjalle on hyvä asettaa kissan oma huopa tai muu kangas, jossa on omistajan tai kissan tuoksu. Mikäli tällaista kangasta ei ole saatavilla, aseta ainakin verkkoloukun pohjalle pahvin pala loukun etureunasta luukun sulkevaan astinlautaan saakka.
Kun asetat loukun, vedä heti hajujäljet 3-4 suunnasta. Älä vedä jälkiä ajotien yli.Niiden pituus voi olla satoja metrejä. Kissan reviiri on tavallisesti korkeintaan puoli kilometriä suuntaansa, yleensä vain halkaisijaltaan. Loukku tulisi sijoittaa lähelle paikkaa, missä kissa on viimeksi nähty tai sen kotia, joten alussa kannattaa tehdä kunnolliset ja riittävän pitkät jäljet. Ilman jälkiä kissa ei löydä loukun ruokapaikkaa. Hajujälkiä tulisi uusia päivittäin samassa kohdassa, kunnes kissa oppii tulemaan loukulle. Hajujälkiä voi pidentää, mutta uusia reittejä ei pidä tehdä, etteivät jäljet mene ristiin. Hajujälki valmistetaan litran muovipullossa, josta voit tiputtaa jälkeä loukulle korkissa olevan reiän kautta.
Tehokkain hajujälki syntyy purkista maustamatonta sardiinia öljyssä ja litra ruokaöljyä, tai 1 purkki sardiinia, vähintään 3-5 dl ruokaöljyä ja loput vettä. Sardiini muussataan haarukalla tai tehosekoittimessa. Öljy sitoo hajua ja estää sen nopean haihtumisen sekä sateella huuhtoutumisen.
Jos et käytä lähettävää riistakameraa, joka ilmoittaa heti, kun kissa menee loukkuun, tai jos et voi tarkistaa loukkua vähintään kuuden tunnin välein, älä jätä loukkua auki. Kissa ei yleensä tee tarpeitaan syöntipaikkaansa, ja voi pidätellä niin kauan, että virtsarakko vaurioituu.
Loukun eteen voi jättää lusikallisen samaa ruokaa, jota on loukussa. Kuivanappuloita kannattaa ripotella harvakseltaan loukun sisään vana ja lisätä niitä myös ruoan viereen kippoon. Kesällä loukkuun kannattaa laittaa myös vettä. Ruokaa ei saa laittaa sulkeutuvan oven alle. Jos tonnikala ei houkuttele kissaa, kokeile jotain voimakkaasti tuoksuvaa kissanruokaa, kuten Sheban härkää kastikkeessa. Talvella ruokaan voi sekoittaa öljyä, joka hidastaa sen jäätymistä.
Vaikka et jättäisi loukkua viritystilaan, jätä ruokaa sen viereen. Vaneriloukussa sulkeutuva ovi voidaan ottaa pois ja jättää ruokaa myös loukun perälle. Verkkoloukun ovi voidaan jättää turvallisesti auki, mutta ovi täytyy kiinnittää erittäin huolella parista kohdin.
Loukku kannattaa sijoittaa mahdollisimman piiloon,kuten kuvassa näkyvä verkkoloukku.
Tai mahdollisimman lähelle pensaita tai muuta suojaavaa kasvillisuutta, kuten kuvan vaneriloukku. Myös seinän vierusta tai terassin/parvekkeen alla.